Maalasin edelleen säännöllisesti. Matt kävi hakemassa valmiit taulut ja hoiti niiden myynnin. Hän oli näyttänyt minulle tilikirjaa, jonka summa kasvoi tasaista tahtia. Olimme sopineet, että saisin rahat kun olisin täysi-ikäinen.
Rahaa tämänhetkiseen elämään sain Bobasta. Asiakkaat mm. jättivät vaatteita miten sun sattui, joten tutkin rekkejä ja siirsin vaatteet takaisin omille paikoilleen.
-Täällähän sä istut. Eikö sun pitäis töitä tehdä? Tai niin mä ymmärsin.
Wolfista oli tullut näinä parina vuotena silmittömän komea ja sydämeni sykähti aina kun näin hänet.
-Lepuuttelen tässä mun jalkojani hetken. Tänään täällä on ollut tosi paljon asiakkaita ja mä oon saanut juosta pää kolmantena jalkana.
-Noin sieviä jalkoja kelpaakin lepuutella.
Punastuin.
-Miten ihmeessä sä täällä olet,
sanoin ja nousin ylös tuolista peittääkseni hämmentyneen tilani.
-Enkö mä saa tulla moikkaamaan mun tyttöystävää?
Wolf veti suupielensä oikein kunnolla alaspäin ja aloin kikattaa.
-Tietenkin, höpsö.
Tyttöystävä. Sana resonoi sisälläni monin eri tavoin. Tiettävästi olin pitkäaikaisin suhde, joka Wolfilla oli tähän mennessä ollut ja sekin oli jo paljon se.
-Lähdetkö tän jälkeen treffeille?
-Mä oon varmaan aika väsynyt,
vastasin epäröiden. Läksytkin olivat vielä tekemättä, mutta sitä en kertoisi Wolfille.
-Pliis, oo niin ihana, että tuut. Mennään vaikka ihan vaan istumaan ja juttelemaan?
Epäröin edelleen ja se näkyi varmasti kasvoistani.
-Mä lupaan kantaa sut sinne?
Naurahdin. Ehkä tämä olikin se juttu Wolfin kanssa? Hän oli koko ajan hieman varpaillaan sen suhteen, mitä minä halusin tai en halunnut. Tunteista emme olleet puhuneet vielä mitään.
-No hyvä on, mut sä et todellakaan kanna mua koko kylän nähden.
-Mä voisin.
-Mä tiedän, että sä voisit, mutta jätetään nyt kuitenkin välistä.
Hymyilin hieman vinosti.
-Neiti Bayonan tauko alkaa olla ohitse,
Boban omistaja kuulutti takaani.
-Mä palaan töihin ihan just. Kiitti kun pidät kellosta huolta mun puolesta.
-Sä onnistuit sanomaan ton ilman sarkasmin häivääkään,
Wolf ihasteli hiljaa.
-Musta on tullut täällä aika taitava, mut nyt sun tarvii mennä. Mulla ei oo varaa saada potkuja.
-Nähdään vähän ajan päästä,
sanoin ja suutelin Wolfia poskelle.
-Ei noin nopeasti,
hän totesi ja veti minut tiukkaan halaukseen.
Katsoin hänen poistuvaa selkäänsä. Olisiko mahdollista, että Wolfilla oli oikeasti tunteita minua kohtaan?
Siirryin työni äärelle. Sitä tehdessä minulla oli hyvää aikaa pohtia, mitä Wolfin pään sisällä liikkui. Hän oli asioista ihan yhtä hiljaa kuin minäkin ja en todellakaan aikonut olla se, joka käyttäisi r-sanaa ensimmäisenä! Sitä paitsi, jos totta puhutaan, en kokenut olevani rakastunut. Ihastunut, kylläkin.
**********
Selvennyksenä ensimmäisen kuvan "tilikirjaan":
Tarinan alkuhan ei ole legacya millään tavoin, sillä Anita ja Iris muuttivat taloon, jonka hinta oli reilusti yli talouden omien varojen ( freerealestate on -koodi!!! ).
Kun Anita tulee täysi-ikäiseksi. hänen rahavaransa lasketaan 20 000 simoleoniin ja nämä taulut ovat siihen asti Anitan tavaraluettelossa, repussa. Hän myy taulut tuossa vaiheessa. Jälleen: ei ihan täysin legacyn sääntöjen mukaista toimintaa, mutta kuten olen todennut, menen näitä aina tarina edellä.
Toinen:
En edes yritä selvittää, miten mm. Wolfgang on vielä koulussa oppilaana, vaikka hänen kerrottiin olevan vanhempia oppilaita. Nämä on näitä simin juttuja, kuten kolmipäiväinen raskauskin, joiden annan vain olla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti