5. osa

 

POV: Matt Marshall

Olin keskustellut työnantajani kanssa pitkään ja hartaasti. Sen seurauksena taloon oli vihdoin tilattu ja asennettu uudet ikkunat. Ne olivat ekoystävälliset: pitivät lämmön sisällä talvisin ja kesäisin asunnon viileänä. Olimme Anitan kanssa molemmat tyytyväisiä.

Haaveilin isojen puiden kaatamisesta ja kävin niistä tiukkaa kädenvääntöä Marcelin kanssa. Hän ei ollut saanut toimeen lupaa Anitan äidiltä, jota kuitenkin pidettiin lähtökohtaisesti talon omistajana, poissaolostaan huolimatta, joten toistaiseksi puut olivat vielä saaneet olla. Pohdin itsekseni, että kaataisin ne joka tapauksessa, ennemmin tai myöhemmin.

Eteinen oli vihdoin valmis ja olin rakentanut sinne ison liukuovellisen vaatekaapin. Aina sanavalmis Anita oli mennyt ihan hiljaiseksi sen nähdessään.

Yläkerta oli vielä pääsääntöisesti remontoimaton. Alakerrassa oli ollut niin paljon työtä, että olin joutunut siirtämään remonttia kerta toisensa jälkeen.

Ruokailutila oli vihdoin valmis. Maalauksia oli löytynyt talon pölyiseltä ullakolta, samoin joitakin huonekaluja, joita olin hionut ja pintakäsitellyt. Paljon olin rakentanut myös ihan itse. Tontilta kun oli puuta tullut paljon, niin rakennusmateriaalia riitti.

Keittiö oli saanut myös lopullisen muotonsa. Anita oli kohotellut kulmiaan nähdessään baaritiskin. Olin todennut hänelle, että alkoholia siihen ei ollut toistaiseksi tulossa, sillä itse en sitä käyttänyt eikä käyttäisi kyllä Anitakaan.

Olohuoneen ja keittiön välissä oli toistaiseksi tyhjä tila.

Flyygeli oli myös saanut hionnan ja pintakäsittelyn. Anita oli osoittanut suuria taitoja onnistuessaan virittämään soittimen moitteettomaksi. Se tyttö oli monilahjakkuus!

Olohuone taisi olla meidän molempien toiveiden täyttymys, tavalla tai toisella. Itse olin tyytyväinen takkaan. Se oli osoittautunut jo enemmän kuin tarpeelliseksi. Anita taas oli tyytyväinen tilan siisteyteen ja selkeyteen.

Yläkerran aulassa hänellä oli harjoittelumatto harrastustaan varten. Vältin mahdollisuuksien mukaan menemästä sinne silloin, kun musiikki raikasi ja kuulin tasaista töminää.

Hänen huoneensa olin remontoinut ja yrittänyt parhaani mukaan tehdä siitä niin tyttömäisen kuin mahdollista. Anita oli huokaillut ihastuksesta ja alkanut heti toimiin paksun paperin ja hohtavan pinkin maalin kanssa.

Hän oli maalaillut seinille myös useita erilaisia tauluja. Oli aivan käsittämätöntä, että nuori teinityttö pystyi tämänkaltaisiin töihin. Olinkin pohtinut, että selvittelisin mahdollisuutta saada Anitan taidetta myyntiin. Hän saisi siitä näppärän pesämunan itselleen sitten aikanaan.

Iltaisin vietimme aikaa kaikessa hiljaisuudessa. Anita tuntui arvostavan puhumattomuutta lähes yhtä paljon kuin minäkin. Hän maalasi ja minä soitin. Meidän elämämme oli äärimmäisen hyvää ja tunsin hyvin isällisiä tunteita Anitaa kohtaan.

**********

Koulumme järjesti tutustumispäivän tarjoamistaan urheiluharrastuksista kaikille oppilaille.

Darling oli paikalla jalkapallojoukkueen kapteenina. 

-Mä en millään usko sitä, että ne valitsi mut kapteeniksi,

hän selitti tohkeissaan.

-Sä olet hyvä pelaaja Dara. Tottakai ne valitsi sut kapteeniksi.

-Ei se oo mitenkään tottakai,

hän intti vastaan.

-Meidän joukkueessa on mieletön määrä hyviä pelaajia. Poikia. Ne ei kauheesti tykänneet mun valinnasta. Tai siis kaikki niistä.

-Suurin osa kuitenkin ja Dara, sä oot ihan liian vaatimaton. Sä oot yksinkertaisesti paras ja siksi ansainnut tän. Missä Duane muuten on?

-Mun puhelin kilahti hetki sitten. Ootas. Joo, Duane ei pääse tänään. Sille tuli jotain muuta.

Olinko havaitsevinani Daran äänensävyssä haikeutta?

-Teistä on tullu läheisiä, 

kysyin varovasti.

-Hei, me pelataan samassa joukkueessa.

Vastaus tuli nopeasti, puolustellen.

-Ei sun tarvii hyppii nahoistas heti kun mä kysyn siitä,

totesin päättäväisesti.

-Ei kun mä en jaksa oikeesti mitään typeriä ihastusjuttuja. Kyl sä tiiät, että mua ei paljon kiinnostele.

-Sen sijaan miten sulla menee sun hottis-huoltajan kanssa?

-Mi-minkä?

-Kyl sä tiiät. Puolet meidän koulun likoista on ihan lääpällään Matt Marshalliin. Mikset sä ole?

-Se on... aikuinen? Vähän kuin mun veli. Tai isä. Tai jotain.

-No mut ihan hyvä sitten. Mä jo aattelin, et säkin alkaisit kohta kuolaamaan jonkun perään. Vaikka ton sun "huoltajan".

-Sä oot tosi kummallinen tänään.

Dara kohautti harteitaan.

-Myöskään Morgan ei oo tulossa,

sanoin katsoen juuri tullutta viestiä.

-Missä kaikki tänään on?

-Luuletko sä, että Duane on jossain Morganin kanssa?

Dara meni vaikean oloiseksi.

-Mua ei kiinnosta missä kukakin on ja kenen kanssa. Mä oon täällä ja sillä hyvä.

-Totta. Mä vastaan Morganille ja sitten sä pääset kertomaan noille tuleville oppilaille koulun jalkapalloseurasta.

-Miks sä et oo muuten kertomassa cheerleadingistä?

-Luna otti vetovastuun siitä ja hyvä niin. Mulla on ihan liikaa tekemistä tällä hetkellä koulun ja kaiken muun kanssa.