Koulun kirjasto oli ihan paras paikka aikaisin aamusta loppukokeen pänttäämistä varten.
Näin, miten muut oppilaat saapuivat kouluun bussilla. Itse olin kävellyt.
Aurinko heitti vielä vaaleaa valoaan ollessaan vasta nousemassa, joten ulkona näytti lähes maagiselta.
-Mä en varmasti osaa yhtään mitään,
inahdin hiljaa Daralle.
Hän ei vastannut, alkoi vain lukea kysymyksiä ja sen jälkeen kynä rapisi paperia vasten.
Nielaisin, vaikka se teki kipeää, ja aloin sen jälkeen itsekin lukea. Ai, nämä olikin näin helppoja kysymyksiä, ilahduin. Vastaaminen ei pelottanut enää yhtään.
-Opettaja, mun kynästä meni terä. Saanko mä ottaa uuden,
Kaori kysyi hiljaa.
-Minä tuon. Odota ihan hetki,
Sasha Macarevich, opettajamme, vastasi.
Ehdin havaita syrjäsilmällä, että Duane oli lähtenyt viereiseltä paikalta jonnekin. Hetken päästä rehtorimme Mai Prescott saattoi hänet takaisin luokkaan.
-En mä osaa vastata näihin,
Duane älähti tuskastuneesti.
Rehtorin katse oli niin tyytymätön, että tunsin itsekin kutistuvani.
-Herra Talla on nyt vaan hyvä ja aloittaa kirjoittamisen.
Duane istui hetken ja katsoi mitään sanomatta eteenpäin.
Sen jälkeen hän sulki päättäväisesti koevihkon.
-Duane Talla, ole hyvä ja tee kauden päättökoe tai siitä tulee vakavia seuraamuksia!
-En.
-Minä erotan sinut koulusta!
-Anna mennä rehtori. Tee se. Erota joukkueen tähtipelaaja isojen kisojen alla.
-Niin, en mä arvellutkaan että sä tekisit niin. Mä voin tehdä tän sitten myöhemmin, kun mulle ensin annetaan tukiopetusta. Nyt... Ei, en tee.
Sen jälkeen Duane vain käveli luokasta ulos, jättäen jälkeen puhisevan rehtori Prescottin, ällistyneen opettajamme sekä silmät kunnioituksesta selällään olevat luokkatoverinsa. Vilkaisin Daraan ja hänen kasvoillaan oli ilme, jota en kyennyt tulkitsemaan mitenkään.
Kisojen alla cheerleaderit kutsuttiin kentälle kilpailemaan joukkueen kapteenin paikasta. Me kaikki saimme pukea kapteenin kultaisen puvun yllemme.
Tanssiamme katsottiin ja arvioitiin tarkasti. En kaatunut kertaakaan ja omasta mielestäni tein parhaan mahdollisen tuloksen. En huohottanut lähes lainkaan oman osuuteni päätyttyä.
-Milloin meille selviää, kuka on joukkueen kapteeni,
kysyin valmentajaltamme.
-Hetken päästä, kun viimeinenkin esitys on arvioitu,
hän vastasi.
-Mua jännittää,
myönsin avoimesti. Olin jopa niin jännittynyt, että en ollut vaihtanut pukuani vielä pois.
Sitten meidät kuulutettiin paikalle kuuntelemaan tulokset.
-Se paikka on sun,
Dara kuiskasi ohikävellessään. En uskaltanut vastata.
Esitykset käytiin läpi ja kirjasimme muistiinpanoja tuomareiden huomioista. En ollut uskoa korviani, kun kuulin voittaneeni koulun cheerleader joukkueen kapteenin paikan!
Kaikki eivät olleet tulokseen tyytyväisiä, tietenkään.
Minä sen sijaan marssin suoraan ruokakojulle ja ostin itselleni proteiinijuoman.
Kotiin päästyäni söin lohisalaattia. En vieläkään tahtonut uskoa todeksi sitä, että olin voittanut joukkueen kapteenin paikan.
Vaikka kaipasin äitiäni päivittäin, olin tällä hetkellä enemmän kuin onnellinen, että hän oli jättänyt minut tänne. Ensimmäistä kertaa elämässäni minulla oli ihan oikeita ystäviä ja pärjäsin hienosti. Koulu sujui ja minulla oli harrastus, josta pidin ja jossa suorastaan loistin. Elämä oli hyvää juuri nyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti