Prologi 2

 

Muistan ne aamut, kun ulkona oli pimeää ja viileää ja keittiössä oli lämmin laittaessani aamupalaa.

Äiti ja isä olivat niin kiitollisia, kun he saivat herätä valmiiseen pöytään.

Lähtölaskenta oli alkanut, mutta minä en tiennyt siitä mitään. Suoritin elämääni, kuten kuka tahansa teini-ikäinen tyttö.

Ja sitten oli Don. Meidän välillämme väreili ja olimme kaikessa hiljaisuudessa alkaneet seurustella.

Katselimme tähtiä ja osoittelimme toinen toisillemme eri tähtikuvioita. 

-Sinead. Mä rakastan sua,

hän vihdoin sanoi ja sydämeni jätti lyöntejä välistä.

-Niin mäkin sua,

vastasin ja rakastinkin, koko sydämestäni.

-Mennään puumajaan. Mä haluan koskettaa sua,

Don kuiskasi. Nyökkäsin sanattomana. Olin valmis ottamaan ihan minkä tahansa askeleen hänen kanssaan.

-Sinead,

kuului äitini käskevä ääni ja Don melkein pudotti minut pelästyksestä.

-Sisälle,

äiti määräsi ja miten se minua korpesikaan sillä hetkellä.

-Sinead, sinun on välittömästi lopetettava tämä suhde,

isäni sanoi tiukasti.

-Mä rakastan sitä.

-Se ei tule kuuloonkaan. Tämä hulluttelu loppuu nyt heti!

-Isä!

-Isäsi on oikeassa,

äiti myötäili ja en ollut uskoa korviani.

-Don ei ole sinua varten.

-Mä en ymmärrä mitä teillä on Donia vastaan!

-Älä huuda Sinead.

-Jos Donin isä saa tietää, meidän perheemme on tuhoon tuomittu.

Äiti näytti niin kovin pelästyneeltä, mutta olin varma, että hän liioittelee.

-Mitä ihmeen juttuja nää nyt oikein on? Miten niin tuhoon tuomittu? Onko ihan pikkuisen dramaattista äiti.

-Sinead, Paolo on... hän kuuluu mafiaan. Donille on ihan varmasti hänen vanhempiensa puolelta valittuna jo vaimo ja tämän naisen kanssa Don tulee menemään naimisiin, kun hän aikuistuu.

-Millä keskiajalla te kuvittelette, että me eletään? Valittu vaimo? Äiti, ihan oikeasti.

-Lotharion suku on Tartosan kuuluisaa mafiasukua Sinead. On parempi, kun heti kättelyssä ymmärrät, että teidän välillenne ei voi syntyä mitään. Paolo ei aio sallia ainokaisen poikansa seurustelua irlantilaisen tytön kanssa. Jos te ette katkaise tätä suhdettä heti, me olemme kaikki vaarassa.

-Äiti, todellisuuteen takaisin. Mun ja Donin seurustelu ei kuulu kenellekään ulkopuoliselle.

-Declan, meidän täytyy alkaa valmistautua muuttoon,

äiti sanoi isälleni pääni ylitse. Aloin hätääntyä.

-Mutta äiti...

-Minä annan sinulle yhden henkilön yhteystiedot. Hän on isäsi vanha ystävä. Jos meille tapahtuu jotakin, haluan, että sinä lähdet täältä heti ja otat tähän henkilöön yhteyttä.

-Äiti..

-Rukoile Sinead. Herra meitä auttakoon.

Tällä välin ulkona Tyrone Pancakes ja Jack Jordan ( Elizan isä ) keskustelivat Donin kanssa. Kuulin siitä seuraavana päivänä koulussa.

-Don, ymmärräthän, että sinun on katkaistava suhde Sineadin kanssa,

Tyrone sanoi huolestuneen oloisena.

-Isä ymmärtää kyllä,

Don vastasi itsepäisesti.

-Oletko valmis lyömään asiasta vetoa,

Jack kysyi.

-Ei isä mikään hirviö ole.

-Ei tietenkään, eikä meistä kumpikaan sitä tarkoita,

Tyrone vastasi sukkelasti ja jatkoi,

-Mutta isälläsi on vahvoja mielipiteitä ja irlantilainen tyttöystävä ei kuulu taatusti hänen suunnitelmiinsa sinun varallesi.

-Mä puhun isän kanssa itse nyt heti.

-Ehkä olisi parempi, jos et kuitenkaan puhuisi,

Tyrone huomautti.

-Mä arvostan teitä, mutta mun tyttöystävästä mä en luovu. En edes mun isän takia.

-Ainakin me yritimme,

Jack sanoi Tyronelle hiljaa.

Viimeinen asia, jonka Don oli nähnyt lähtiessään paikalta, oli Jackin lannistunut katse. Don nauroi minulle koulussa ja minä nauroin hänen kanssaan. Nuorena sitä kuvittelee elävänsä ikuisesti. Kuvittelee, että kaikki on mahdollista.

Tullessani koulusta kotiin löysin isäni eteisestä.

Äiti makasi keittiön lattialla. Heissä molemmissa oli myrkytyksen jäljet.

Vaikka olin shokissa, toimin kuten äitini oli minua ohjeistanut. Vapisin kauttaaltani pakatessani vähäisiä vaatteitani matkalaukkuun. Kyyneleille ei ollut aikaa. Soitin äidin antamaan puhelinnumeroon ja mies toisessa päässä joutui kysymään pariin kertaan selvennyksiä, sillä ääneni kulki kuiskauksena. 

Istuin tietokoneen äärelle varatakseni lentomatkan miehen ohjeiden mukaan. Olin lähellä romahdusta. Suljin silmäni hetkeksi, pusersin kyyneleet takaisin.

En ymmärtänyt miten tämä oli mahdollista. En ollut uskonut vanhempiani, Don ei ollut uskonut naapurin miehiä. Koko elämäni oli sen vuoksi romahtanut yhdessä hetkessä ja omakin henkeni oli vaarassa. Kaikki tarinat, joiden olin kuvitellut olevan vain niitä, tarinoita, olivatkin totta. Mafia oli todellinen. Ja Paolo oli peto. Minä pakenin.

**********

Sineadin elämä on muuttunut perusteellisesti ja hän pakenee henkensä edestä. Minne hän menee ja kuka on isän vanha ystävä, joka auttaa häntä?

Prologi 1

Elämäni oli niin tavallista. Asuimme Copperdalessa kerrostalossa, sen ylimmässä kerroksessa. Äitini oli opettanut minut kokkaamaan jo lapsena, sillä hän ja isä olivat päivisin töissä eikä äidillä ollut aikaa eikä jaksamistakaan tehdä ruokaa työpäivien jälkeen.

Niinpä minä hoidin ateriat joka päivä. Etsin netistä uusia reseptejä kun kyllästyin äidin reseptikirjaan.

Kävin vanhempieni kanssa kerran viikossa torilla hakemassa tuoreita vihanneksia ja kasviksia. Lihaan meillä oli varaa harvoin. Opettelin myös leipomaan kaiken ohessa, sillä leipä oli edullisempaa itse tehtynä.

Nyt kun katson taaksepäin noihin aikoihin ihmettelen, miksi en ollut kiitollisempi. Miksi en silloin tarttunut jokaiseen hetkeen. Miksi riitelin vanhempieni kanssa turhista asioista. Ja ennen kaikkea: miksi en kuunnellut heitä.

Mutta niin kai se on, että teini-ikäisenä kuvittelee tietävänsä kaiken. On jo niin vanha ja viisas. Vanhemmat eivät tiedä mistään mitään, sillä siitä on niin kauan, kun he ovat olleet nuoria. Ja rakkaus: se on nuoria varten, ei vanhoja. Niinhän?

Emme olleet köyhimmästä päästä, mutta kotimme oli melko pelkistetty ja täynnä mukavia, vanhoja huonekaluja. Ikävöin niitä kaikkia nyt.

Äidillä oli parvekkeella pienen pieni puutarha, mutta minä sitä pääsääntöisesti hoidin sen jälkeen, kun tulin teini-ikään. Hoidon puutteessa kasvit kuolivat ja äitini, siunattu olkoon hänen muistonsa, ei siitä koskaan moittinut minua. Huokaili vain.

Isäni tykkäsi katsella erilaisia autojen tuunaussarjoja ja meillä muilla ei paljon ollut siihen sanomista. Muistan miten minua niin monesti harmitti se, että isä hallitsi kaukosäädintä diktaattorin elkein. Nyt antaisin mitä tahansa, että hän olisi vielä täällä ja päättäisi mitä televisiosta katsotaan.

Minä ja äiti tyydyimme aina lopulta osaamme, vaikka en usko äidinkään olleen valtavan kiinnostunut isän televisiomausta. 

Jostain syystä muistan sen erään illan, kun olin jo omassa huoneessani ja kuulin vanhempieni äänet olohuoneesta.

-Tämä on kuin perunapelto, tämä sinun selkäsi Moira.

-Vai että perunapelto? Mieliikö mielesi kyntämään Declan,

äiti nauroi enkä minä yhtään ymmärtänyt mitä hän tarkoitti.

-Kiitos rakas. Miten sinun selkäsi voi?

-Kyllähän sinun sormesi varmasti tekisivät hyvää minunkin hartioissani. Muun muassa.

Kuulin, miten äitini nauroi todella pehmeästi. En yleensä kuullut hänen nauravan sillä tavoin.

Isä päästi pienen ähkäisyn kun äiti upotti sormensa hänen selkäänsä.

-Eipä tämä sinunkaan selkäsi ole yhtään sen parempi.

-Sinun selkäsi se on siinä missä minunkin,

isä voihkaisi.

-Mieluummin minä omistan jotain ihan muuta sinusta kuin selkäsi,

äiti sanoi erikoisella äänellä ja tajusin siinä samassa, että he flirttailivat keskenään. Mitä? Minun vanhempani?

-Ehkä sinä tuossa hetken päästä kerrot ihan täsmälleen, mitä sinä mieluummin minusta omistat,

kuulin isän vastaavan. Siinä vaiheessa painoin pääni tiukasti kahden tyynyn väliin ja tunsin oloni todella nolostuneeksi. Mitä ihmettä minun vanhempani oikein puuhasivat?

Kuulin hetken päästä vaimeita ääniä makuuhuoneesta, mutta vältin tarkoin ajattelemasta mitä ne oikein tarkoittivat.

 

Ja hetken päästä olin jo unten mailla, täysin tietämättömänä siitä, että vanhempani yrittivät jälleen kerran saada minulle sisarusta. Heidän suureksi surukseen olin ainoa lapsi.

**********

Ensimmäinen osa prologista on tässä. Jos jotkut teistä ovat lukeneet aikoinaan Sims3:lla kirjoittamani Legacy O'Connorin, he tietävät, mitä on tulossa.