4. osa

-Osaat sä kyllä hyvät salaatit tehdä,

Matt kehui. Aikaa myöten hän oli alkanut puhumaan enenevässä määrin. Meille oli kehkeytynyt tietyllä tapaa jonkinlainen omituinen perhe.

-Onko sun äidistä kuulunut mitään?

-Viimeksi eilen se laitto mulle viestiä ja kuvan. Se oli jossain loistoristeilijällä ja pukeutunut niin ihonmyötäiseen iltapukuun, että se on varmasti täytynyt ommella sen päälle!

-Ilmeisesti hän ei siis ole ihan heti tulossa takaisin?

-Mä luulen, et se ei oo tulossa takaisin ollenkaan.

Puhtini loppui äkkiä ja minulle tuli surullinen olo.

-Mä oon tosi pahoillani. Ja anteeksi, että mä sanon näin, mutta sulla on aika kauhea äiti. Mä ymmärrän, että sä varmasti rakastat häntä, mutta ihan oikeasti... Ei äidit hylkää lapsiaan.

-Ei tää oo ensimmäinen kerta ja joo, on se kauhea, mutta mun mielestä se on mun yksinoikeus sanoa niin, koska mä olen sen tytär,

vastasin napakasti.

-Olet oikeassa. Anteeksi.

-Ei sun tarvii pyydellä anteeksi. Oikeesti ei. Mua vaan ärsyttää, kun asiat ei etene.

-Mitkä asiat?

-No esimerkiksi nää ikkunat. Ulkona on jo tosi kylmä ja vaikka täällä laittais lämmöt täysille, niin ne valuu noista ikkunoista harakoille.

Matt oli niin pitkään hiljaa, että mietin olinko ollut liian kärkäs sanoissani.

-Sä olet oikeassa ja mä olen välillä hämmentynyt siitä, että sä ymmärrät tällaisista asioista näin paljon.

-Sitä oppii kun vanhaksi elää,

vastasin kuivasti.

Kun kaivoin kouluprojektini esiin, Matt tuli kysymättä mitään auttamaan. Katsoin häntä sanattomana ja hän vain kohautti harteitaan, totesi:

-Tää on vähän niinkuin mun juttu.

-Matt, miksi sä et seurustele? Vai onko sulla joku? Koska jos on, niin sä pidät kyllä huonosti sun tyttikseen yhteyttä ja mä voin kertoa, että tolla menolla suhde päättyy nopeasti.

-Ei mulla ketään ole,

hän murahti ja äänensävy kertoi, että hänen puolestaan asia oli loppuunkäsitelty.

Itse olin kuitenkin eri mieltä.

-Sä olisit varmasti hyvä seurustelukumppani.

Matt huokaisi raskaasti, mutta tarttui kuitenkin syöttiin.

-Miksi sä niin kuvittelet? Et sä mua tunne Anita.

-Tunnen mä ihan riittävästi. Sä oot tosi kohtelias, luotettava etkä sä höpöttele tyhmiä.

-Kuten sä nyt.

-Kuten mä nyt. Tai ehkä mä en höpöttelekään tyhmiä. Sua vaan pelottaa ajatella asiaa.

-Se, mikä mua pelottaa, on se, että sä oot ihan liian aikuinen sun aivoiltas.

-Sen siitä saa kun kasvaa Iris Bayonan lapsena,

totesin vinosti hymyillen.

-Mulla olis sun äidin kanssa kana jos toinenkin kynittävänä.

-Asetu jonoon Matt. Mä oon ensimmäinen ja mun jälkeen on aika monta muuta ennen kun on sun vuoros. 

-Kuule, mä en yhtään epäile.

Sen jälkeen me molemmat purskahdimme nauramaan ja lopulta kierimme pitkin vanhoja lattialautoja. Hyvä oli, etten pissannut housuihini.

Koulu sujui hyvin. Olin opetellut käyttämään kevyeltä tuoksuvaa hajuvettä.

Kaappini oven olin koristellut mieleisekseni.

Olin myös päässyt koulun cheerleader -joukkueeseen ja harjoittelin ahkerasti.

Kovin moni high schoolin aloitusluokalla oleva ei ollut joukkueeseen päässyt minun lisäkseni, joten olin paitsi otettu kunniasta, myös vähän stressaantunut. Opiskelun lisäksi minun piti mahdollisimman nopeasti päästä oikealle tasolle ja se vaati työtä. Paljon.

Pelkkä omena välipalana oli hieman liian vähän, mutta muuhun minulla ei ollut toistaiseksi varaa.

Oppitunneista taideaineet olivat lempparini. 

Tiesin vastaukset melkein kaikkiin kysymyksiin ja viittasin ahkerasti.

Koulukavereistani Darling Walsh oli toistaiseksi läheisin, mutta hänen kanssaan ei höpötelty perinteisiä tyttöjen juttuja. Darling ei välittänyt pojista ja ihastuksista. Hän halusi keskustella urheilusta ja autoista, joten minä etsin netistä mahdollisimman paljon tietoa niistä asioista, jotta en vaikuttaisi ihan tyhmältä hänen edessään.

Toisina päivinä pääsin myös ihan ruokalaan syömään. Silloin Matt oli yleensä sujauttanut laukkuuni pari seteliä salaa ja olin niistä kiitollinen.

-Pienten fisujen ei pitäis tulla ollenkaan suurten akvaarioon. Ne haisee kuolemalle.

Malcolm. Hän oli aina nälvimässä, kun tilaisuus vaan koitti. Inhosin tyyppiä sydämeni pohjasta.

Kun olin vienyt lautaseni pois, oli Malcolm lähtenyt myös. Päätin rohkaista itseni ja kertoa Wolfgangille, että Malcolm kiusasi minua. Wolf oli koulun kingi. Kaikki kumarsivat häntä, myös rikas Malcolm.

-Siis se haiseva herne kehtaa aukoa päätään sulle? Sä oot sentään meidän cheerleader joukkueessa. Hyvä, että sä tulit kertomaan mulle.

Sydämeni jätti pari lyöntiä välistä. Wolf aikoi puolustaa minua! Olin salaa ihastunut häneen, kuten varmasti yli puolet koko koulusta ja Wolf pyöritti tyttöjä niin tiuhaan tahtiin, että kukaan ei tiennyt kenen kanssa hän seurusteli seuraavan kerran kouluun tullessaan.

-Mä aion näyttää sille saastaiselle aivosyövälle, että kukaan ei hauku mun tyttöjäni.

Wolf lähti niin nopeasti, että tuoli kaatui lattialle.

Mä kuuluin Wolfin tyttöihin! Suljin silmäni epäuskoisena. En välittänyt enää vähääkään siitä, mitä Malcolm oli sanonut tai ei ollut sanonut, sillä Wolf laski minut hänen tyttöihinsä! Jos kuolisin nyt, kuolisin onnellisena, ajattelin huumaantuneena. Kyllä, Wolfgang oli futisjoukkueen johtaja ja me cheerleaderit kuuluimme futisjoukkueelle, tavallaan, joten... Mutta silti! Olin yksi Wolfin tytöistä!

**********

Jostain syystä Malcolm ja Anita ovat erittäin huonoissa väleissä. En tiedä miksi. Ja jostain syystä viime aikoina KAIKKI mun pelaamat teinitytöt on olleet aivan pääsemättömissä Wolfgangista... Myös Anita.

3. osa

 

Kyllä minä tiedän, mitä äiti oli tekemässä herra Pricen kanssa. Valitettavasti sellaisen äidin kanssa, kuin minulla oli, elämän tosiasiat tulivat tutuiksi ihan liian nuorena. Äiti kuitenkin tapansa mukaan hyvitteli minua Marcelin lähdettyä ja alkoi siivoamaan. Hän poisti loput seitit, ainakin ne jotka löysi, ja pesi keittiön lattian uudestaan. Se oli niin ikipaskainen, että minun nähdäkseni sitä luututtiin aivan turhaan.

-Teen meille salaattia.

Kuten usein ennenkin, mainostin asiaa kuin olisin ollut terveellisen ruuan kannattaja. Tosiasiassa ainoa, johon meillä oli ollut varaa, olivat kurjat salaattitarpeet. Kurkku oli nähnyt parhaat päivänsä, tomaatit piti pilkkoa tarkasti siten, että huonot osat siirrettiin takaisin jääkaappiin. Ehkä saisin niistä huomenna tehtyä jopa pienen pastakastikkeen, jos hyvin kävisi. Salaatti oli surullisen nyykähtänyt. Onneksi olin tässä vuosien varrella oppinut muutamia kikkoja, joilla huonommillakin salaattitarpeilla sai huijattua hyvänmakuisen aterian. Vähän oliiviöljyä astiaan, sinne valkosipulia, suolaa ja yrttejä, jos niihin oli varaa, ja seos salaatin sekaan.

-Oi, ihanaa. Minulla menee vielä hetki. Vien roskat ulos.

Äiti hääri keittiössä hyvän tovin. Ehdin syödä valkosipulilta ja oliiviöljyltä maistuvan salaattini, sillä tällä kertaa meillä ei ollut valitettavasti ollut rahaa niihin yrtteihin.

Kun olin vihdoin korjannut jäljet ja käynyt iltapesulla, äiti nukkui jo. 

-Hyvää yötä äiti,

kuiskasin äänettömästi hänen selälleen. Minun teki mieleni silittää äidin hiuksia. Ne olivat silkkiset kiharoista huolimatta. Äiti oli kertonut, että yleensä luonnonkiharat hiukset olivat kuivat ja karheat. Äidin hajuveden tuoksu leijaili makuuhuoneessa ja silmäni täyttyivät kyynelistä. Purin alahuulta ja hiivin nopeasti takaisin omaan huoneeseeni.

Surusta huolimatta, tai ehkä juuri siksi, nukahdin nopeasti. En nähnyt unia.

Aamulla heräsin työn ääniin ja tiesin, että Matt oli saapunut. Ja että äiti oli poissa. 

**********

POV: Matt Marshall

Olin ollut talossa jo kaksi viikkoa. Tekemistä oli niin paljon, että en ehtinyt juuri levätä tai miettiä. Pikkutyttö oli näyttänyt surkealta hiipiessään ensimmäisenä aamuna tähän etuterassille ja hetken jo mietin, että olisin laskenut työkalut käsistäni ja mennyt halaamaan häntä, kertonut, että kaikki kyllä järjestyy. Olin yllättynyt niin vahvasta suojeluhalusta. Toki olin aina pitänyt heikompien puolta, mutta en kokenut olevani mitenkään erityisen lapsirakas. Jokin Anitan värisevässä alahuulessa kuitenkin sai minut puolelleen ja soimin mielessäni ankarasti hänen äitiään.

En uskaltanut kuitenkaan halata tyttöä. Ties mitä hän olisi siitä ajatellut. Olin Anitalle täysin vieras mies, ehkä pelottavakin, joten päätin jättää ensisijaisen mielitekoni toteuttamatta. Sen sijaan nyökkäsin tytölle, kerroin, että boilerista tulee jälleen lämmintä vettä. Kehotin menemään suihkuun ja syömään sen jälkeen aamupalaa. Kahviakin oli, jos hän sitä joisi. Anitan silmät olivat levinneet niin isoiksi, että olin melkein herahtanut nauramaan. Nopeasti painoin pääni takaisin työni puoleen ja niin, työtähän siis riitti.

Kaikensorttiset teinitytöt alkoivat pyöriä tontilla. Sitkein heistä oli Morgan Fyres. Yritin olla etäinen ja kohtelias, vaikea yhdistelmä, joten lähinnä olin kai tympeä. Tottakai tiesin olevani komea, olihan minulla silmät päässä ja olin joskus jopa katsonut peiliinkin, mutta naisista oli vain harmia ja tienityttöjä en todellakaan alkaisi riiaamaan!

Keittiö oli vihdoin purettu. Kaapit olivat niin saastaisessa kunnossa ja niin haperot, että oli suorastaan ihme saada ne kokonaisina irrotettua ja talosta ulos. Apulaiseni oli lähtenyt etsimään kiinnitysliinoja, joten häntä odotellessani valmistelin lattialautoja.

Keittiön lattian olin saanut jo uusittua, samoin seinät. Olin päättänyt jättää valkosipuliletin, sillä itse valkosipulit näyttivät olevan vielä kunnossa ja letti oli hyvää, vankkaa tekoa. Pöydän hävittämisestä olin yrittänyt keskustella Anitan kanssa, mutta tyttö oli vain kohautellut hartioitaan. Sanonut, että se oli äidin päätettävissä. Ei ollut, mikäli minusta oli kyse. Hävittäisin sen kuppaisen pöydän kaikessa hiljaisuudessa.

Morgan kyseli, ihan koko ajan. Hän yritti epätoivoisesti saada keskustelua aikaiseksi minun kanssani ja törmäsi siinä seinään.

Lopulta tyttö vaikeni. Niin ne aina. Ei auttanut kuin olla päättäväinen. Ja hiljaa.

Saatuani lattialaudat valmiiksi menin takaisin sisälle. Seuraava operaatio olisi alakerran seinät. Lattian hoitaisin niiden jälkeen. Mietin jälleen kerran, että mitä tässä talossa oli mahtanut tapahtua Anitan isoäidin kuoltua? Miksi Anitan äiti ei ollut tullut hautajaisiin? Miksi hän tuli taloon vasta niin monen vuoden jälkeen? Kohautin harteitani ärtyneenä. Turhaanpa minä näitä pohdin. Kamat kasaan ja töihin, patistin itseäni.

Saatuani kaiken tarpeellisen paikoilleen kello oli jo niin paljon, että oli aika tilata syötävää. Kyllä, tilata, sillä hellaa ei enää ollut. Tai vielä. Miten asian halusikin muotoilla. 

Uusi keittiö saapui viikon päästä. Oli sitä jo odotettukin. Anita oli alkanut olla vähän kärtyisä jatkuvaan pitsansyömiseen. Ei se itsellekään oikein enää tahtonut pudota.

Olin parahiksi saanut alakerran seinät pestyä, tasoitettua ja maalattua ruokatilan osalta. Ikkunan karmitkin olin käsitellyt vaaleammiksi. Anita oli sanonut heti, että turhaan niille mitään tehdään, sillä ikkunat vetivät ja pahasti. Ainoa vaihtoehto olisi niiden vaihtaminen. Olin taipuvainen olemaan samaa mieltä, mutta näin Marcel oli määrännyt. Olin kuitenkin laittanut hänelle tiukan viestin ja käskenyt kysyä arvon daamilta, että aikoiko tämä jäädyttää tyttärensä ahterin tänne talven tullessa? Vastausta vielä odoteltiin.

-Joko se sivulaita on irroitettu,

kysyin apulaiseltani kärsimättömänä. Halusin päästä asentamaan keittiön kaapit, hellan ja tiskialtaan paikoilleen.

-Voi yhren kerran ja kahren tähren sää oot malttamaton,

tämä tuumi ja kuulin, miten sivulaita kolisi.

-Nonnii,

kuului tämän jälkeen päättäväisellä äänellä. Hyvä. Keittiö olisi valmis Anitan tullessa koulusta.

Asentaminen sujui itse asiassa niin vinhaa vauhtia, että minulle jäi jälleen aikaa työstää lattialautoja. Olin kaikessa hiljaisuudessa kaatanut myös muutaman puun tontilta, takaosasta, josta niiden katoaminen ei niin kauheasti näkynyt. Puista olin tehnyt polttopuuta, sillä seiniä työstäessäni olin löytänyt takalle paikan. Talo tarvitsisi epätoivoisesti lisälämmönlähteen talvea varten.

**********

Matt oli saanut boilerin toimimaan. Taivaan kiitos! Mies oli luotettavan oloinen eikä turhia jutellut. Hän vastaili kyllä, kun esitin taloon ja remonttiin liittyviä kysymyksiä. Matt vaikutti hetkittäin jopa otetulta, että osoitin asioihin kiinnostusta.

Olimme myös vakiinnuttaneet arkisen elämämme lähes kellontarkaksi. Mattille oli riittänyt vain pari kertaa vienosti vihjattu, "Jaha, se olis kylpyaika", ja tämä pysyi silloin mahdollisimman kaukana alakerran kylpyhuoneesta sekä takaterassilta. Meillä oli ollut ihan ensimmäisinä päivinä yksi läheltä-piti -tilanne, eikä kumpikaan meistä tuntunut olevan halukas kokemaan samaa uudestaan. Matt oli aina todella korrekti ja piti tarkan huolen siitä, että en tuntenut oloani hänen taholtaan uhatuksi. Arvostin sitä, sillä aina näin ei ollut ollut. Yhden miehistään äiti oli jättänyt sen jälkeen, kun löysi tämän minun makuuhuoneestani yöllä. Itse olin nukkunut autuaasti aina äidin vihaiseen kiljaisuun asti. En tänä päivänäkään täsmälleen ottaen tiennyt, mitä tilanteessa oli tapahtunut eikä äiti ollut sitä suostunut kertomaan, mutta mies oli lähtenyt talosta verissäpäin. Niin, äidissä oli omat huonot puolensa, mutta hyvät olivat sitten niitä tosi hyviä.

**********

Vaikka Anita onkin varsin realistinen persoona, hän osaa myös löytää muista niitä positiivisia puolia. Jopa äidistään, joka on hänet näillä näkymin hylännyt oman onnensa nojaan. Tai ehkä äiti vain luottaa poikkeuksellisen paljon Marceliin ja tämän remonttimieheen, jota nainen ei ole edes tavannut. Erikoinen äiti-tytär -suhde ja mielenkiintoinen näin kirjoittajan kannalta.